Pahojen toiminta perustuu yhdessä tekemiseen ja yhteen hiileen puhaltamiseen. Yhdistyksen parasta antia ovat esimerkiksi kokeet, eri lajien koulutusviikonloput, yhteistottistreenit sekä kesällä viikottain pyörivät henkilöhaku ryhmät. Lisäksi talvisin yhteistreeni mahdollisuus lämpimässä hallissa.

Koetoimintaa pyritään järjestämään siten, että kaikkia yhdistyksen lajeja on mahdollisuus kisata myös yhdistyksen omissa kokeissa.

Historia

​Kaikki alkoi vuonna 1993 kun Veijo Kinnunen ja Tarja Hautamäki pohtivat, kuinka saisivat vietyä omaa harrastustaan eteenpäin Keski-Pohjanmaalla. Palveluskoiratoiminta oli hiljalleen hiipunut, mutta osalla harrastajista oli kova into kehittyä ja päästä treenaamaan koiriaan. Ja niin päätettiin perustaa Lohtajan Pahat ry.

Aluksi niitettiin Veijon pelloista pari sarkaa koirakentäksi ja aloitettiin yhteistreenit tottiksen parissa. Vuosien saatossa Pahoissa on ollut jäseniä parhaimmillaan 82 henkiä, mikä on hyvä määrä kunnassa, jossa on noin 2700 asukasta. Pahoissa onkin perinteisesti ollut jäseniä myös ympäristökunnista, sillä pahojen käytössä olevat maastot ja koulutuskentät ovat vertaansa vailla. Suomen parhaat jälkimaastot saattavat hyvinkin sijaita Pahojen mailla. Hyvien maastojen yhtenä salaisuutena ovat erinomaiset suhteet alueen metsästysseuroihin, samoille saloille on aina mahduttu ja kenttäkin sijaitsee ampumaradan vieressä, joten laukaukset eivät ole pahalaisia koiria koskaan häirinneet. Pahoissa on aina ollut myös erinomaisia kouluttajia ja tuomareita, jotka ovat pyyteettömästi jakaneet omaa osaamistaan ja aikaansa muille.

VUODEN 2025 PALKITUT PAHAT

Vuoden palveluskoiratulokas: Sannakaisa Antinoja ja Tuimarin Voima

Vuoden palveluskoira: Hanna Suo ja Pendolinon Be Prepared

Vuoden TOKO-koira: Heidi Siipo ja Harvahampaan Painted On My Heart

Vuoden näyttelykoira: Heidi Siipo ja Harvahampaan Painted On My Heart

Koulutustunnukset:

Jenni Palola ja Wirneen Taktinen Tempaus JK1

Milla Tuovinen ja Shepmate’s Joy and Wise HK1, HK2, HK3

Eeva Moilanen ja Kare-Saran Gorbatŝov JK1

Sannakaisa Antinoja ja Tuimarin Voima HK1, JK1

Jonna Luoto ja Sentähden Isoleijona HK1, JK3

Hanna Suo ja Pendolinon Be Prepared HK2, HK3

Valio lautanen:

Hanna Suo ja Pendolinon Be Prepared KVA-PKJ, KVA-PKE

Pahat-pytty: Petra Lauri

Vuoden aktiivi: Katja Kentala

Vuoden talkoilija: Marita Kamsula

Vuoden nuorisopalkinto: Ella Korvela

ONNEA PALKITUILLE!